Hyppää sisältöön

Asiantuntijahaastattelu: Tutkija, VTT Maria Heiskanen, Helsingin Peliklinikka

Asiantuntijahaastattelut, Kaikki

1. Millaisia havaintoja teillä on Helsingin Peliklinikalla hajasijoitettujen rahapeliautomaattien pelaamiseen ja siihen liittyvään avun hakuun liittyen? 

Rahapeliautomaatit ovat suurin ongelmia aiheuttava pelimuoto Peliklinikan asiakkaiden joukossa. Valtaosa asiakkaista on pelannut rahapeliautomaatteja, ja monelle ne ovat aiheuttaneet ongelmia. 

Aivan viimeaikaisin kehitys näyttäisi siltä, että asiakkaidemme rahapeliautomaattipelaaminen tapahtuu aiempaa useammin pelipisteen sijaan netissä.  

Vaikka siirtymää nettiin tapahtuu, on rahapeliautomaattien pelaaminen kivijalassa edelleen merkittävä ongelma Peliklinikan asiakkailla.

Peliklinikan aineistot näyttävät kuitenkin asiakkaan pelaamisen tilanteen sillä hetkellä kun hän hakee apua. Aineistomme perusteella ei voida siis tehdä arvioita, kuinka rahapelaaminen tai rahapeliongelma on alkanut. On siis mahdollista, että pelaajat ovat aloittaneet pelaamisen rahapeliautomaateilla pelipisteissä ja siirtyneet myöhemmin pelaamaan automaatteja netissä.

Vaikka siirtymää nettiin tapahtuu, on rahapeliautomaattien pelaaminen kivijalassa edelleen merkittävä ongelma Peliklinikan asiakkailla. 

2. Kuinka suuri osa Peliklinikan avohoitoon hakeutuvista sekä muita Peliklinikan palveluita (Peluuri & Tiltti) käyttävistä kokee ns. ”fyysiset rahapelikoneet” keskeiseksi ongelman aiheuttajaksi tai pelaa niitä?  

Vuonna 2018 Peliklinikan avohoidon uusista asiakkaista noin 80 % ilmoitti pelaavansa raha-automaattipelejä ylipäätään jossain kanavassa. 57 % ilmoitti raha-automaattipelaamisen aiheuttavan itselleen ongelmia: 21 %:lle pelipisteissä pelatut, 3 %:lle Veikkauksen nettisivuilla pelatut ja 35 %:lle ulkomaisilla nettikasinoilla pelatut rahapeliautomaatit aiheuttivat ongelmia. 

Peluuriin pääasiallisesti rahapeliautomaattien vuoksi yhteyttä ottaneista n. 50 % pelasi pääasiassa pelipisteissä, n. 40 % netissä ja n. 10 % tasaisesti molemmissa. 

Peluurin palveluissa vuonna 2018 rahapelaajien kanssa käydyistä keskusteluista n. 75 %:ssa pääasiallinen ongelmia aiheuttava peli olivat rahapeliautomaatit. Luku sisältää sekä netti- että pelipistekanavan ja koskee tietenkin vain niitä yhteydenottoja, joissa pelimuoto on käynyt ilmi. Pääasiallisesti rahapeliautomaattien vuoksi yhteyttä ottaneista n. 50 % pelasi pääasiassa pelipisteissä, n. 40 % netissä ja n. 10 % tasaisesti molemmissa.  

Niistä Tiltin uusista pelaajakävijöistä, joiden kohdalla on merkintä pelityypistä vuonna 2018, noin puolella on merkitty ongelmaksi kaikkien eri kategorioiden pelien pelaaminen, johon todennäköisesti sisältyy myös rahapeliautomaattien pelaamista. Automaatti-, arpa- tai numeroarvontapeli -kategoria oli merkitty ongelmaksi kolmasosalle. Heistä noin puolella ongelmana oli pelipistepelaaminen ja puolella nettipelaaminen.