Ärrällä

Kaikki, Kokemukset, Läheisten kokemuksia

Yhtenä iltana läksin hakemaan röökiä Ärrältä. Ajoin auton parkkiin ja siinä se istui köytettynä Ärrän seinään, pieni vaalea koira. Nousin autosta ja kysyin, kuka sen on siihen jättänyt. Häntä heilui ja kovasti tämä pieni koira kaipasi seuraa. Lupasin tulla pian takaisin.

Sisälle astuessani tein välittömästi analyysiä, kenen koira mahtaisi olla. Olisiko se nuoren lippispäisen naisen pelikoneella? Vaiko isän ja pojan, jotka hakivat karkkia ja maitoa? Ehkä veikkauksia jättävän miehen tai vanhemman pariskunnan pelikoneella? Voisiko koira olla joukon nuoria poikia, jotka pelasivat useampaa pelikonetta yhtä aikaa kovaan ääneen? Toivoin sydämestäni, että koira kuuluisi isälle ja pojalle. Ostin röökit ja palasin autolle. Lohduttelin koiraa ja kerroin, kuinka reipas pieni koira se oli. Aina, kun ovi kävi koira nousi kylmältä betonilta seisomaan häntä heiluen toiveikkaana, että nyt se hänen oma ihminen tulee. Joka kerta se kuitenkin lysähti istumaan pettyneenä. Niin petyin minäkin.

Yksi toisensa jälkeen asiakkaat lähtivät kioskilta; isä ja poika, veikkauksia jättävä mies, vanhempi pariskunta ja nuoret pojat. Vain lippispäinen nainen ei tullut. Pähkäilin edelleen koiralle ääneen, menenkö sisälle ja vaadin naista tulemaan koiransa luo vai otanko koiran mukaan. Ei tiennyt pikkukoira minua paremmin, minkälaiset rangaistukset saa koiran kidnappauksesta hyvällä tarkoituksella. Kyselin koiralta myös, joutuuko se usein istumaan Ärrällä, onko sen ainoa lenkki Ärrälle, saako se ruokaa vai riippuko se pelikoneen armosta.


Kun aikanaan se lippispäinen nuori nainen tuli ulos ja pieni koira hyppi riemusta nähdessään hänet, kerroin naiselle pitäneeni seuraa hänen koiralleen ja kuinka ihastuttava koira hänellä on. Nainen katsoi minua hämmästyneenä ja jatkoin ”niin kun nuo laitteet vievät rahojen lisäksi myös aikaa”. Ajaessani tuon Ärrän ohi katson joka kerta, istuuko se pieni vaalea koira odottamassa emäntäänsä, mutta onneksi en ole nähnyt. Toivon sydämestäni, ettei tuo pieni kaunis koira odota millään muullakaan Ärrällä.

Teksti: Johanna