Hyppää sisältöön

Allekirjoittajagraafi osoittaa nyt suoraan pohjoiseen – yli 7000 kannatusilmoitusta 8 päivän sisällä!

Ajankohtaista, Yleinen

5.-12.8. välillä Pelikoneet kauPOISta -kansalaisaloitteemme on kerännyt 7368 uutta allekirjoitusta. Kasassa on jo yli 25 000 nimeä! Mediat ovat nostaneet asiaamme viime päivinä hyvin esiin, samoin lukuisat huippu-urheilijat, poliitikot sekä muut julkisuuden henkilöt. Alta löydät viime päivien mediakatsauksen lisäksi listauksen tunnetuista henkilöistä, jotka ovat ilmoittaneet seisovansa aloitteemme takana! Tervetuloa mukaan alati kasvavaan joukkoomme!

Kansalaisaloite keräsi 1 540 allekirjoitusta vain yhdessä päivässä.

Näkyvyys mediassa

Suomalaista rahapelitoimintaa on käsitelty erittäin laajasti mediassa viime päivinä. Jutut ovat koskeneet esimerkiksi Veikkauksen mainontaa (esim. Suomen Kuvalehti 6.8. ja Aamulehti 8.8.), johdon kannustimia (HS 9.8.), pelikoneiden sijoittelua (HS 12.8.), pelikoneiden tuottoja (IS 13.8.) ja koko suomalaisen rahapelijärjestelmän toimivuutta (UusiSuomi 9.8.).

Myös Pelikoneet KauPOISta! -kansalaisaloitteemme on ollut hyvin esillä mediassa. Viikon kohokohtana lienee maanantaiaamun YLE:n aamu-tv:ssä ollut 12-minuuttinen keskustelu, jossa pelikoneiden sijoittelusta olivat keskustelemassa edustajamme Jenna Mäkelä sekä Veikkauksen varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikoski. Debatin voit katsoa Yle Areenasta.



Kauppalehti 8.8.2019

Päättäjät muuttamassa suomalaista rahapelikulttuuria

Monet päättäjät ovat jo kommentoineet aihetta mediassa. Tässä muutamia nostoja:

”Itse olen valmis tarkastelemaan sijoittelua ja harkitsemaan siten, että peliautomaatit siirrettäisiin erillisiin tiloihin, joissa asiakkailta edellytetään vahvaa tunnistautumista”

Sisäministeri Maria Ohisalo, HS 12.8.2019

Pääministeri Antti Rinne totesi Veikkauksen mainonnasta, että se ei ole ”ollut ollenkaan onnistunutta” ja sanoi, että Veikkauksen asemaa tullaan tarkastelemaan (Yle 8.8.).

Keskustan kansanedustaja Joonas Könttä suosittelee aloitteen allekirjoittamista ja kirjoittaa lisäksi:

”Pitkät pelikonerivistöt kaupoissa ja kioskeissa koukuttavat ja vievät monen suomalaisen toimeentulon. Mielestäni pelikoneiden sijoittelua tulisi vähentää roimasti. Kasinoiden tai pelisalien kaltaiset valvotut paikat ovat haittojen ehkäisyn kannalta huomattavasti nykytilannetta vastuullisempi ratkaisu.”

Joonas Könttä 7.8.2019 blogissaan


Vihreiden entinen kansanedustaja Osmo Soininvaara kirjoittaa blogissaan:

 ”Kävin allekirjoittamassa kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan peliautomaatteja pois kaupoista, kioskeista ravintoloista ja huoltoasemilta.  Uhkapelaamista emme voi estää niin kuin emme tupakointiakaan, mutta olkoot peliautomaatit piilossa niin kuin tupakatkin ovat kaupoissa.”

Osmo Soininvaara 8.8.2019 blogissaan

Eduskunnasta keväällä pudonnut sinisten Tiina Elovaara on keskeisenä hahmona nostanut runsaasti esiin monopoliyhtiön vastuullisuuden parantamisen ja pelikoneiden poiston tarvetta eri niin perinteisessä mediassa kuin myös somessa.

Keskustan Ville Kaunisto kokee kansanedustajalle oikean vaikutuskanavan olevan eduskuntatalo:

”Ensisijaisesti näen kansanedustajan tehtävänä vaikuttaa eduskuntatalossa. Minun mielestä pelikoneita ei tarvita kauppojen tuulikaapeissa.”

Ville Kaunisto (Kokoomus)

Kansalaisaloitteen allekirjoittamisesta ilmoittaneet nykykansanedustajat:

  • Juhana Vartiainen (Kokoomus)
  • Mikael Jungner (SDP)
  • Outi Alanko-Kahiluoto (Vihreät)
  • Elina Lepomäki (Kokoomus)
  • Päivi Räsänen (KD)
  • Satu Hassi (Vihreät)
  • Joonas Könttä (Kesk)

Kansalaisaloitteen allekirjoittamisesta ilmoittaneet urheilijat:

  • vapaaottelija Makwan Amirkhani
  • jalkapalloilija Eero Markkanen
  • jääkiekkoilija Harri Pesonen
  • jääkiekkoilija Oliwer Kaski
  • jalkapalloilija Sauli Väisänen
  • jalkapalloilija Carljohan Eriksson
  • salibandyn pelaaja Peter Kotilainen

Muut allekirjoittamisestaan ilmoittaneet tunnetut henkilöt:

  • Ex-kansanedustaja, Compesate-säätiön Antero Vartia
  • yritysjohtaja Risto Siilasmaa
  • mobiilipelien kehittäjä Peter Vesterbacka
  • rahoitusalan ammattilainen Martin Paasi
  • sijoittaja ja pokerinpelaaja Aki Pyysing
  • ekonomisti Mikko Kiesiläinen

Onko sinulle osunut silmiisi muita aloitteen allekirjoittamisestaan kertoneita tunnettuja henkilöitä? Ilmoita meille havainnostasi joko mailitse tai somen välityksellä, niin päivitämme listamme! pelikoneetkaupoista@gmail.com