—
Pienen pojan kätöset eivät yltäneet rahapeliautomaatin nippuloihin ja nappuloihin. Onneksi oli ukki, joka nosti. Ja sitten se tapahtui. Suunnaton kilinä täytti korvat. Oli vähän kolinaakin.
Sinne se upposi. Aivoihin. Liskoaivoihin. Mielihyväkeskus nucleus accumbensiin, ilman pysäkkejä, ilman kierrosta etuotsalohkon aivokuoressa, joka oli vasta kehittymässä.
Riemunkiljahdukset täyttivät lähiömarketin. Poika sä voitit!
Riemunkiljahdukset täyttivät lähiömarketin. Poika sä voitit!
Viereisiltä koneilta kuului äänettömiä huokauksia. Jospa minäkin. Tänään on vuokranmaksupäivä. Vaihtaisiko kaksikymppisen pienemmäksi?
Kolikot olivat kylmiä ja painoivat. Eivät mahtuneet pienen pojan kätösiin, eivät taskuihinkaan. Päätettiin ostaa muovipussi niitä varten. Illalla syötiin pikkuleivät voiton kunniaksi.
Se oli onnen päivä. Jäi kahdeksikymmeneksikolmeksi vuodeksi kilisemään päässä, tuhoten unelmat ja lähes kaiken mikä on elämässä arvokasta ja arvostettavaa.
Teksti: Peliriippuvaisen äiti