—
Pelikoneet kauPOISta –kansalaisaloitteemme on vahvassa nosteessa! Puolessatoista vuorokaudessa uusia allekirjoittajia on lähes 1500: su 4.8. nimiä oli koossa 17 256, nyt (ti 6.8. klo 15:26) allekirjoittaneita on 18 693 henkilöä.
Myös huippu-urheilijat ovat innostuneet aloitteesta: jääkiekon MM-kultamitalistit Harri Pesonen ja OIiwer Kaski sekä jalkapallomaajoukkueen toppari Sauli Väisänen ilmoittivat Twitterissä allekirjoittaneensa aloitteen ja kehottavat muita tekemään samoin.
Esimerkiksi jääkiekon uutisointiin keskittynyt Jatkoaika kirjoitti Pesosen rohkeasta kannanotosta.
Urheilijoista myös salibandyn kaksinkertainen maailmanmestari Peter Kotilainen on jo aiemmin toukokuussa ilmoittanut kannattavansa aloitetta. Peterin ajatuksista voit lukea esimerkiksi Iltalehdestä.
Mistä lähipäivien nimisaalis johtuu?
Aloite lähti uuteen nosteeseen, kun entinen kansanedustaja Tiina Elovaara nosti Twitterissä esiin Veikkauksen epäonnistuneen mainonnan. Kritiikistä käynnistyi runsasta somekeskustelua, jonka yhteydessä myös monet jakoivat aloitettamme.
Mainoksesta ja Elovaaran herättämästä keskustelusta uutisoivat myös monet mediat, mm. Helsingin Sanomat, Yle sekä Kauppalehti.
Myös esimerkiksi Salkunrakentaja ja Kauppalehti uutisoivat kansalaisaloitteestamme Veikkauksen mainoskohun jälkeen.
Allekirjoita ja haasta kaverisi mukaan!
Jos pelikoneiden paikka ei mielestäsi ole kaupoissa vaan erillisisissä pelisaleissa, tee kuten Harri, Oliwer, Sauli, Peter ja tuhannet muut: allekirjoita aloitteemme! Jos haluat lisäksi edistää aloitteemme etenemistä edustakuntaan, kerro allekirjoituksestasi muillekin ja haasta heidät mukaan! Näin saamme puuttuvat nimet vielä kasaan ennen aloitteemme päättymistä (20.9.).